sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Ne kasvaa!

Pentulaatikossa alkaa olla jo vilskettä, silmät ovat osalla sirrillään osalla kokonaan auki ja vauhtia on kaikilla juoksuharjoitukset tosin päätyvät helposti voltteihin, harjoitellaan myös istumista ja painimista, murina on hyvin hallussa :)

Joskos kohta saisi esittelykuvat kaikista tänne, niitä odotellessa tässä esittäytyy vihreä tyttö



Vielä on tyttöjä ja poikia vapaana, pikkuhiljaa alkaa tässä persoonatkin jo erottumaan :)

perjantai 25. joulukuuta 2015

tiistai 22. joulukuuta 2015

Kohta se on...

Siis Joulu, sitä aurinkoista päivää odotellessa, että saisi joulukorttikuvia.



torstai 17. joulukuuta 2015

Mosselle oma koti!

Kultahelmi Bloom viisi vuotias vallaton Pennin veli etsii uutta kotia, koira on kouluttamaton mutta iloinen ja onnellinen joka asiasta, tarvitsee kokeneen kodin jossa asetetaan rajat ja saa paljon ulkoilua. Edellisestä kodista koira tuli hoitamattomana, edelleen se on lihakseton ja laiha mutta nyt kuitenkin turkki hoidettu, madotettu ja rokotettu, valmiina loppuelämän kotiinsa :)



Kannatti kommentoida UJ:n MH:sta olisi pitänyt tehdä se jo aikaisemmin :D Nyt löytyy tästä


Terveiset oranssilta tytöltä pentulaatikosta! Omaan kotiin haluaisi sekin tammikuun lopussa :)







keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Ihme touhua Palveluskoira- ja Kennelliitto!

UJ:n MH kuvaus ei ole vieläkään tullut Koiranettiin, omistaja kyseli asiaa ja järjestäjä on heti laittanut paperit menemään ja oli meinannut, että munittavat niitä palveluskoiraliitossa.. Muutenkin ärsyttää koko liitto tällähetkellä, agilityn ja rallytokon siirryttyä sen alaisuuteen ei tapahtunut mitään hyvää päinvastoin, PK-liitto ottaa kaikista kisoihin osallistuvista koirista rahaa vaikkei tee mitään mikä tarkoittaa, että osallistumishinnat nousevat.

Samoin Mindyn Suomen rekkari viipyy missälienee Kennelliiton Ö-mapissa.


Mutta se tärkein, mammakoira ja pennut voivat hyvin :)

Tässä pojat näyttää, että siskot on hyviä tyynyjä!


sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Pennut tulivat!!

Pennut syntyivät 11.12! Nyt on vilinää ja vilskettä!!




Sekä narttuja että uroksia vailla omaa rakastavaa kotiaan :)

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Marraskuussa

Ihana UJ täytti 2 vuotta, onnea!!

Sekä B-pennelit täyttivät vuoden!! Onnea Ulpukka, Martta, Luka, Mörkö, Uuno ja Rio!!


Sunnuntaina oltiin Loimaalla rallytokokisoissa, Tiikeri voittajassa, eikä tulosta vieläkään, minä se tykkään sössiä, muttajoo se joka sanoo rallytokoa helpoksi höpötykseksi, kannattaa koittaa, voi mieli muuttua.. Mainittakoon, että kukaan voittajasta ei saanut tulosta, eikä muuten edellisissäkään kisoissa! Kertokoon sekin siitä helppoudesta...

Sen sijaan avoimesta luokasta voi vielä selvitä :D Niin teki taas Tarmo ja sai siitä kolmannen tuloksen pisteillä 90 ja sen myötä koularin RTK2!


Mindy kasvattelee mahaansa ja voi hyvin :) Meillä käväisikin parin päivän talvi, nyt sataakin taas vettä :(



Meillä on myös yksi väliaikaisasukki, Pennin veli eli Kultahelmi Bloom joka kaipailee uutta kotia, siitä laittelen kuvia ja tietoja tarkemmin heti, kun ehdin, toki jos joku jo heti kiinnostuu niin ottamaan samantien yhteyttä!!

maanantai 26. lokakuuta 2015

Seinäjoki KV

Lauantai aamuna liian aikaisin startattiin Mian, Tiikerin ja Lukan kanssa kohti Huittista josta otettiin kyytiin Sarianna ja Uj, ei muuta, kuin kohti Seinäjokea, onneksi matka sujui hyvin, miten kotimaassa voikin sata kilsaa olla jo pitkä matka kahdesta ja puolesta puhumattakaan, kun Liettuaankin voi ihan helposti lähteä ja matkaa tulee aina yli 500km :D Pikkusen aikasemminkin olisi voinut lähteä mutta hyvin ehdittiin, perillä meitä jo ootteli Heljä ja Martta.

Tuomarina oli uusi tuttavuus MalgorzataWieremiejczyk-Wierzchowska Puolasta, erittäin kiva tuomari kätteli kaikki, oli ystävällinen koirille ja puhui paljon, onneksi englantia. Meijän porukalla meni kivasti :)

Kultahelmi Bodyguard JUN EH1
Kultahelmi Absolutely Amazing NUO EH1
Kultahelmi Blue Velvet JUN EH2

Kaikkien arvostelut on tosi kivat, minkäs sille vaan mahtaa, että junnut on tällähetkellä pelkkää jalkaa, Luka ei päässyt edes vauhtiin pienessä kehässä ja sen liikkeistä tuli sanomista, todettiinkin, että sen pitäisi päästä paljon isompaan kehään, jotta liikkeet näkyisivät mutta mistäs sellainen?? Marttia sai tuomarilta kehut söpöydestä :) UJ:sta tuomari tykkäsi tosi paljon, mutta ymmärrettävästi rokotti hampaista, kun ne pikku alahampaat eivät ole kaikki kauniisti niin minkäs sille voi. Sitten vielä kehään Tiikeri!

Black Carambas Rugged Tiger VAL ERI1 SA ROP ja CACIB!

Kyllä, se oli nyt sitten Tiikerin neljäs Cacib ja siitä tuli siis kainsainvälinen näyttelyvalio C.I.E toki vahvistus pitää vielä hakea FCI:stä.


Meijän poppoo

Tiikeri

Kiitos kivasta päivästä Mia, Sarianna ja Heljä, seuraavaa näyttelyä suunnittelemaan :)

tiistai 13. lokakuuta 2015

Pentuja!!!

Mindy aloitti juoksunsa Tiikerin peesissä hiukan aikaisemmin, kuin odotin ja on nyt astutettu, joten toivomme saavamme beussin pentuja jo tänä vuonna, joulukuun loppu puolella :) Asia tietenkin varmistetaan ultralla.


UJ ja Mindy



UJ käväisi sunnuntaina MH kuvauksessa Rengossa ja meni oikeinkin oman näköisesti, koitin videotakin ottaa mutta onnistui ja ei... Mutta poika leikki, myös etäleikin, häsläämisen jälkeen rauhoittui 3 minsaa osiossa, ei välittänyt ääni eikä haalari pelotteesta, kävi katsomassa vieheen kerran toista ei enään, se oli jo nähty, puolusti aaveilla ja meni niitä nopsaan katsomaan, laukauksien kohdalla olisi voinut sanoa kuuroksi, ei edes korva heilahtanut.



Tarmo ja Penni osallistuivat rallytoko kisoihin Loimaalla lauantaina, Pennille voittajasta ei tulosta mutta mahtava fiilis sekä hyvä mieli. Poikansa sen sijaan sai 95p ja nappasi avoimen luokan voiton :)



sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Näytelmiä

Tänään sisarukse Bella ja Lyyli kävivät Tuuloksessa ryhmänäyttelyssä, tuomarina uusi tuttavuus virolainen Maire Tönurist, arvostelu koko lapun mittainen ja muutenkin tarkka ja kiva tuomari, tosi hyvin meni

Kultahelmi Cabriolet AVO ERI3 SA PN4
Kultahelmi Chevelle AVO ERI2 SA PN2 ja varasert






Viikko sitten oltiin Ahvenanmaalla ja Eckerön KV näyttelyssä, lauantaina osallistui Tiikeri tuomarina Saija Juutilainen

Black Carambas Rugged Tiger VAL ERI1 SA PN1 POP ja CACIB

Sunnuntaina Penni tuomarina Maret Kärdi

Kultahelmi Bes VAL ERI1 SA PN2 ja varacacib

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Beeläiset 5 vuotta

Kultahelmi B-pennelit täyttävät tänään 5 vee, voi miten nopsaa aika meneekään!

Onnittelut Benjamin, Bande, Ruska, Bella, Bona, Roxy, Mara, Moppe ja tietenki oma kullannuppu Penni :)





Viime sunnuntaina oltiin Tiikerin ja Tarmon kanssa Salossa rallytoko kisoissa, Tiikeri koitti toisen kerran voittajaa ja tyyli oli sama, kun ekallakin kerralla, ei tulosta. Tarmo oli ekaa kertaa avoimessa ja sai tuloksen 81 pisteellä.

keskiviikko 26. elokuuta 2015

Äidin ja pojan juttuja :)

Tiikerin Baltian valion vahvistus saapui eilen, ajatella vaikka Baltian voittajan belgialaisen tuomarin Norman Deschuymeren mielestä se on liian pieni.. Tuomari laittoikin koirat aikalain koko järjestykseen mutta, jos ei rodusta paljoa tiedä niin pitäähän ne tietenkin jotenkin laittaa.





Tiikerin poika UJ käväisi luustokuvissa ja ne lausuttiin tänään
Kultahelmi Absolutely Amazing lonkat A/A kyynärät 0/0
Selkä kuvattaessa terve (ell Kari Ventelä)





keskiviikko 12. elokuuta 2015

maanantai 10. elokuuta 2015

Turun elonäyttely

Meillä on jo muutaman vuoden ajan ollut tapana mennä porukalla Elonäyttelyyn oli se sitten raviradalla tai Raisiossa, tänä  vuonna se oli radalla ja mukana oltiin, tuomarin vaihdoksen myötä jätettiin Lyyli eli Kultahelmi Cabriolet pois, se on ihan karvaton ja näyttää salukilta on mummoltansa perinyt voimakkaat hormonit, jotka tosiaan kaljuunnuttaa, kun juoksu. En siis saanut kasvattajaryhmää, jospa ensi vuonna taasen!

Mukana silti kolme Kultahelmeä, pojat aloitti ja hienosti menikin

Kultahelmi Camaro "Ossi" AVO ERI1 SA PU2 ja varaserti
Kultahelmi Cavalier "Kalle" AVO ERI2

Sitten kehässä käväisi myös hieman kalju ja juoksuaan aloittava neitikoira

Kultahelmi Chevelle "Bella" AVO EH2

Tuomari oli siis uusi tuttavuus suomalainen Rune Fagerström, ihan tolkuttoman hidas ja kehä oli todella paljon myöhässä mutta tykkäsin silti, käsitteli koiria todella nätisti ja tykkäsi selvästi koirista! Harvinaista ja todella mukavaa :) Ja kävipä vielä niinkin, että kaikkien koirien arvosteluista ei edes voi olla muuta, kuin samaa mieltä,  joten laitan arvostelut näkyville!

Kalle
"2,5v keskivahva uros, hieman erisuuntaiset pään linjat, kauniit tummat silmät, hyvä ilme, hyvä kaula, eturinta voisi olla vahvempi, riittävä runko, hieman pitkä lanneosa, hyvin kulmautunut takaosa, sopiva luusto, hyvä karva, liikkuu hyvin, luonne OK."

Ossi
"Erinomainen koko, hyvät uroksen mittasuhteen, hyvä sukupuolileima, hyvä pään muoto, jossa riittävästi pituutta ja otsapengertä, hyvät korvat, kaula liittyy hyvin lapoihin. Tasapainoiset kulmaukset edessä ja takana, hyvä runko, hyvä suora ylälinja, sopiva luusto, liikkuu hyvin, miellyttävä käytös."

Bella
" 2,5v pieni narttu jolla erinomaiset rungon mittasuhteet, hyvän mallinen pää, hyvä ilme, riittävä kaula, sopiva eturinta ja runko, riittävät takakulmaukset, kokoon sopiva luusto, liikkuu kinnerahtaasti takaa, hyvä luonne.

Erikoiskiitokset Merville, joka viitsi tulla Ossin esittämään! Onnea Tarjalle Ossin varasertistä! Ja kiitos seurasta myöskin Ellulle edellisten lisäksi, seuraavaa kertaa odotellessa :)

Ja tietenkin kuvat :)

Ossi

Kalle

Bella

torstai 6. elokuuta 2015

Tuloksia

Kultahelmi Cuda oli käynyt käyttäytymiskokeessa ja sen nimen edessä nyt hienosti BH!
Onnea Niina ja Cuda


Kultahelmi Charger sai rallytokosta alokasluokasta kolmannen tuloksen, joten sillä on nyt koulutustunnus RTK1 :)



maanantai 20. heinäkuuta 2015

Pentutreffit

B-beussi-ipanat täyttivät 8kk ja olivat meillä painimassa, älyttömän hyvin tulivat juttuun, lapsellista porukkaa :) Ja kivoja luonteita!

Posetukset ja pari sekalaiset riehukuvat.


Kultahelmi Bodyguard "Luka"


Kultahelmi Braveheart "Mörkö"


Kultahelmi Blue Velvet "Martta"


Kultahelmi Bulldozer "Uuno"


Kultahelmi Bulletproof "Rio"


Kultahelmi Black Pearl "Ulpukka"








Tosi hienoa, että kaikki olivat paikalla! Superkiva päivä, kiitos Jemina ja Jani, Emmi, Mia, Heljä sekä Juha perheineen :)


perjantai 29. toukokuuta 2015

Lambeja, rallya ja reissua!

Ajassa muutama viikko taaksepäin niin käytiin beussien kanssa ihmettelemässä lampaita Somerolla.

Mukana Tiikeri, Ulpukka, UJ, Mörkö, Luka ja Uuno sekä Black Carambas poppoota. Kiitos Sonja järkkäämisestä!

Eka kertaa lambeja nähneistä Beeläisistä vakuuttavin oli Mörkö, vilkas penneli keskittyi lampaisiin täysin :) Luka sen sijaan keskittyi enenpi siihen sille tärkeinpään eli syömiseen.. Jep lambeistahan tulee paljon mutusteltavaa, yök! Uuno oli sitten näiden kahden välimaastosta. Ulpukka pääsi vain kerran elukoita ihmettelemään, kun jakoi vuoronsa Tiikerin kanssa, joten en tiedä ehtikö tajuta mitään, Tiikeri tietenkin oli ihan loistava! UJ on siinä iässä, että beussitytöt olisi kiinnostanut enempi, kuin lampaat mutta kyllä se onneksi senkin homman sitten muisti.


UJ


Nuoremmista en saanut mitään järkeviä kuvia lampaiden kanssa joten kuvat muuten vaan :)


Uuno

Mörkö

Luka

16.5 oli vuorossa rallytoko kisat Forssassa. Penni osallistui voittajaluokkaan eikä taaskaan tulosta, harmi rata oli tosi kiva, mutta eipä ollut Penskun päivä. Tarmo sen sijaan suorastaan loisti alokkaassa ja sai 97 pistettä!

Tarmo

Ja se reissu, se sisälsi melkeen 1600km autossa istumista ja laivat päälle, Liettuassa Moletaissa kävästiin näyttelyssä. Mukana Tiikeri ja UJ

Lauantaina tuomarina oli kamalan kiukkuinen ja pelottava emäntä Lyubov Shapovalova, UJ:lle ei mitään, Tiikeri sai luokkasertin. Täytyy sanoa, että näyttelyt kuitenkin maksaa, joten olisi kiva, jos tuomari tekisi jotain muuta kuin karjuisi esittäjille.. Ja siis ei tämä vaan beusseja koskenut vaan muitakin rotuja, erityisesti oli kiukutellut myös shelttien kanssa, ei enään ikinä tälle tuomarille! Paikalla oli meidän lisäksi paikallinen kivan näköinen junnunarttu, joka toivottavasti sai myös luokkasertin, olisi sen ainakin ansainnut ja käyttöluokassa toinen suomalainen narttu jolle serti ja cacib.

Sunnuntaina sentäs oli tutumpi joskin tiukaksi tunnettu tuomari Irina Poletaeva, tykkäsi UJ:stä kovasti ja vielä ennemmän Tiikeristä :)

Kultahelmi Absolutely Amazing SERT, CACIB ja VSP



Black Carambas Rugged Tiger SERT, CACIB, ROP nyt sitten vihdoin Tiikerin Liettuan valion sertit kasassa ja yksi ylimääräinenkin!
  

Tiikeri


Loistava retki ja tulipahan ostettua muutama teepakettikin ;)

Lopuksi vielä kesäkuvat ihku veljeksistä, jotka kävivät kylässä.


Uuno

Mörkö

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Otto 8v

Niin vaan Otto on sitten jo pappaikäinen, tänään mittariin 8 vuotta, onnea :)

Tältä se näytti pienenä poikana!



perjantai 10. huhtikuuta 2015

Beeläisiä painimassa!

Eilen oli superkiva pentupäivä, B-beusseista paikalla Ulpukan lisäksi Luka, Mörkö ja Uuno.
Menoa ja meininkiä riitti, todisteeksi pari kuvat :D














     
                                Uuno


 
                                Ulpukka

                                  
                                Luka


                               Mörkö